Se oli viime perjantai ku väsytti niin saatanasti. Olin kuitenkin luvannut lähteä, ja ajattelin sitten pitää koko rahalla hauskaa joten päädyin luoksesi etkoille. Kun olimme ruotineet sun päivän naisasiat kuntoon, aloimme jostain syystä puhua mun lähimenneisyydestä.

Vaikka se olon synkeäksi saikin, oli jollain kummalisella tavalla tyydyttävää kertoa sinulle koko stoori yksityiskohtia myöten. Siitä asia menikin siihen, minkä olin jo kauan halunnut sanoa sinulle. Nimittäin sen, ettei minusta ollut yhden yön naiseksi. Miten se sai oloni tuntumaan surulliselta ja miten lohduttomalta tuntuu olla öiselle kumppanille vain yhdentekevä yksinäisyydenpoistaja. Koitin saada sinut olemaan kanssani samaa mieltä, mutta tyydyit vain tokaisemaan:

"Et sä täällä ole turhaan kuutta kertaa ollut"

Vaikka tiedän tapasi puhua ja tapasi sitoutua suustasi päästämiin asioihin, lohdutti se mieltäni hetkeksi ja sai jopa hymyilemään. Olisin halunnut jäädä siihen kanssasi juttelemaan, mutta olin luvannut lähteä, olimme luvanneet lähteä.

Mietin sen iltaista päätöstäni kauan. Tottahan on, että useimmiten juuri intuitiolla toteutetut suunnitelmat ovat niitä parhaimpia. Tämä ei ollut sellainen. Pitkän harkinnan jälkeen silti halusin lähteä mukaasi. Pelkäsin seuraavan päivän morkkista, mutta halusin liikaa. Sinua ja seuraasi.

Ja yhteinen aikamme osoittautuikin yllättävän mukavaksi. Halasit, suutelit, välitit. Aamullakin hymyilin, syystä.

"Ei kaverit tee sellaista"

"No seurustellaan sitten"

Vaikken halua myöntää sitä, sydämmeni kävi kurkussani ennenkuin peitin kaiken nauruun.