Se miksi jätin sinut, johtui oikeasti minusta eikä sinusta.

Sillä viime kesänä ollessani partioleirillä, menin suutelemaan toista poikaa. En saattanut uskoa, mitä olin mennyt tekemään sellaiselle ihmiselle, josta välitin maailmassa kaikkein eniten.

En tiennyt mitä tehdä. En halunnut olla niin huono ihminen. En halunnut olla pettäjä.

Tiesin, että olin satuttanut sinua niin, etten enää ansainnut sinua. Rakastin sinua liikaa, etä olisin voinut tunnustaa sinulle.

Siispä jätin sinut.

En olisi voinut muuttaa kanssasi, tietäen joka päivä, mitä olen sinulle tehnyt. En ole antanut itselleni anteeksi, tiedän ettet sinäkään anna.

Eikä meidän kummankaan tarvitse.

Rakastan sinua yhä. En ole sitä koskaan lopettanutkaan. Jätin sinut, välitin liikaa.

Et ansaitse pettämistä.

En arvannut että saisit mut itkemään. Sait kuitenkin.

Luulin että olisin onnellinen kun löydät toisen. Luulin. Tajusin, etten voisi saada sinua enää takaisin.

Kun olen kanssasi, haluan suudella sinua. En enää tiedä mitä haluan. Haluan kenet vain, ketä poistaa yksinäisyyden.

Syön konvehtirasiasta kaikki pahimmatkin konvehdit ja itken.

Itken, miten tyhmä ihminen voikaan olla.

Jos olen raadollisen rehellinen itselleni:

1. Kyllä. Olen ihastunut ja pahemman kerran. Miksen uskalla myöntää sitä? Koska pelkään että sattuu. Ja sattuu myös. Koska vaikka pidätkin minusta, et halua kanssani sitä mitä minä haluan kanssasi.

2. Eikö olisi helpompaa antaa olla? Olisi, mutta kun se tuntuu niin saatanan kivalle. Ja hyvälle. Ja kuvittelen jos tämä jatkuu kauan, tajuaa myös hän että hän haluaa seurustella kanssani.

3. Kyllä sattuu jutella hänen kanssaan hänen muista naisistaan. Se sattuu, mutta teen sitä jotta hän pitäisi minusta. Yritän esittää että asia on ihan ok minulle, mutta se ei ole. Joskus itken sitä.

4. Mitä haluaisin sanoa sinulle: Mikä mussa on vikana? Miksen mä kelpaa sulle? Puhut minulle kaikenlaiset salaisuutesi, pidät seksistä kanssani.. Ulkonäöstäni et ole koskaan sanonut mitään...

Siinäkö se on?

Hämmentävä keskustelu kanssasi.

On aina yhtä kummalista puhua niin suoraan seksistä. Erityisesti edellisen kumppaninsa kanssa. Sanoit muutenkin ihan liian suoraan. Vaikka sanoit kohteliaita asioita, hämmennyin. En ole tottunut kuulemaan sellaista.

Miksi sanoit sellaista? Miksi sanot minulle et seksi kanssani on hienoa juuri sen takia, että uskallat olla oma itsesi kanssani? Miksi sanot sellaista? Mikset sano sitä mitä haluan kuulla?

Mitä vielä haluat? Pitäiskö mun olla nätimpi?

Se oli viime perjantai ku väsytti niin saatanasti. Olin kuitenkin luvannut lähteä, ja ajattelin sitten pitää koko rahalla hauskaa joten päädyin luoksesi etkoille. Kun olimme ruotineet sun päivän naisasiat kuntoon, aloimme jostain syystä puhua mun lähimenneisyydestä.

Vaikka se olon synkeäksi saikin, oli jollain kummalisella tavalla tyydyttävää kertoa sinulle koko stoori yksityiskohtia myöten. Siitä asia menikin siihen, minkä olin jo kauan halunnut sanoa sinulle. Nimittäin sen, ettei minusta ollut yhden yön naiseksi. Miten se sai oloni tuntumaan surulliselta ja miten lohduttomalta tuntuu olla öiselle kumppanille vain yhdentekevä yksinäisyydenpoistaja. Koitin saada sinut olemaan kanssani samaa mieltä, mutta tyydyit vain tokaisemaan:

"Et sä täällä ole turhaan kuutta kertaa ollut"

Vaikka tiedän tapasi puhua ja tapasi sitoutua suustasi päästämiin asioihin, lohdutti se mieltäni hetkeksi ja sai jopa hymyilemään. Olisin halunnut jäädä siihen kanssasi juttelemaan, mutta olin luvannut lähteä, olimme luvanneet lähteä.

Mietin sen iltaista päätöstäni kauan. Tottahan on, että useimmiten juuri intuitiolla toteutetut suunnitelmat ovat niitä parhaimpia. Tämä ei ollut sellainen. Pitkän harkinnan jälkeen silti halusin lähteä mukaasi. Pelkäsin seuraavan päivän morkkista, mutta halusin liikaa. Sinua ja seuraasi.

Ja yhteinen aikamme osoittautuikin yllättävän mukavaksi. Halasit, suutelit, välitit. Aamullakin hymyilin, syystä.

"Ei kaverit tee sellaista"

"No seurustellaan sitten"

Vaikken halua myöntää sitä, sydämmeni kävi kurkussani ennenkuin peitin kaiken nauruun.